info.jpg

Ruisrock 2018

Ruisrock-festivaali juhlitaan 6.–8.7.2018 Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. Viikonlopun aikana festivaalilla on luvassa kymmeniä bändejä, yllättävää taideohjelmaa, hyvää ruokaa ja juomaa sekä onnellista yhdessäoloa.

Festivaalilla nähdään muun muassa The Chainsmokers (US), Marshmello, N.E.R.D (US), Dua Lipa (UK), Cheek, Alan Walker (NO), Clean Bandit (UK), First Aid Kit (SE), Silvana Imam (SE), Tyler, The Creator (US), Princess Nokia (US), Years & Years (UK), Alma, Disco Ensemble, Haloo Helsinki!, Ismo Alanko, JVG, Kaija Koo, Olavi Uusivirta, SANNI ja Sunrise Avenue.

49. kerran vietettävä Ruisrock on Suomen vanhin ja Euroopan toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty rockfestivaali. Ruisrock valittiin vuoden festivaaliksi Industry Awards Gaalassa 2017, jo neljännen kerran peräkkäin.

Festivaalin aukioloajat:

pe 6.7. klo 13–03
la 7.7. klo 13–03
su 8.7. klo 13–00

Saapuminen

Ruisrock järjestetään Turussa, jonne on helppo saapua eri puolilta Suomea esimerkiksi bussilla tai junalla. Suosittelemme käyttämään julkisia liikennevälineitä!

Turun rautatieasemalta ja keskustan kauppatorilta pääsee festivaalialueen läheisyyteen kätevästi festaribusseilla.

Saapuminen Turkuun

Linja-autolla

Turun linja-autoasema sijaitsee noin 400 metrin päässä kauppatorista, josta festaribussit kulkevat tapahtuma-alueelle. Reitti linja-autoasemalta kauppatorin festaribusseille on opastettu.

 

 

Junalla

Turun rautatieasema sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa. Festaribussit kulkevat tapahtuma-alueelle rautatieaseman kautta. Suosittelemme ostamaan junaliput ennakkoon, sillä festariviikonlopun junat täyttyvät nopeasti.

VR on lisännyt verkkokauppaansa myyntiin ylimääräisen festivaalijunavuoron, joka lähtee Turusta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 00.30 ja saapuu Helsinkiin klo 02.49.

 

 

Kimppakyydillä

Mikäli autoilet Ruisrockiin, kannattaa ottaa auto täyteen muita festarikävijöitä! Kimppakyydit ovat paitsi hauskoja, myös ekologisia.

Kyytiläisiä ja kyydittäjiä palvelevat esimerkiksi kimppakyytipalvelut Kyydit.net ja GreenRiders. Kannattaa myös tutustua Facebookin kimppakyytiryhmiin.

 

 

Omalla autolla

Ruissalon saareen ei pääse festivaalin aikana omalla autolla, eikä saarella ole pysäköintimahdollisuuksia.

Auton voi jättää festivaalin parkkialueelle, joka sijaitsee Turun Artukaisissa Gatorade Centerin (ent. HK Areenan) ja Turun Messukeskuksen läheisyydessä. Seuraa matkalla Artukainen Camping -kylttejä. Osoite on Artukaisten kiitotie. Pysäköinti on maksullista. Jos ajat auton pois parkkipaikalta, pysäköintimaksu veloitetaan uudestaan palatessasi.

Parkkialueelta kulkee ilmainen festaribussi lähelle festivaalialuetta. Festaribussi kulkee parkkialueen ja tapahtuma-alueen välillä tauotta festivaalin aukioloaikojen mukaisesti.

Huom! Autossa yöpyminen parkkialueella on kielletty.

 

Veneellä

Turun keskustassa venepaikkoja tarjoaa Turun Vierasvenesatama. Omalla veneellä ei ole mahdollista saapua festivaalialueelle Ruissaloon.

 

Saapuminen festivaalialueelle

Ruisrockin festivaalialueelle pääset Turun keskustasta kätevästi festaribusseilla tai vaikkapa pyörällä. Festaribussi kulkee alueelle myös Artukainen Campingista.

Festaribussit kuljettavat matkustajat festaribussiasemalle, josta on opastettu, noin kahden kilometrin kävelymatka festivaalialueelle.

Festaribussilla Turun keskustasta

Festaribussi lähtee Turun keskustasta uudesta sijainnista osoitteesta Maariankatu 1. Bussi kulkee keskustan ja festaribussiaseman välillä tauotta festivaalin aukioloaikojen mukaisesti. Festaribussilippuja voi ostaa Ruiskioskilta, bussista sekä festarialueen infopisteeltä. Infosta voit ostaa yksisuuntaisen paluulipun tai kolmipäiväisen viikonloppulipun.

Festaribussin hinnat ovat:

  • kertalippu 6 euroa
  • meno-paluu 10 euroa
  • viikonloppu 18 euroa

Festaribussilla Artukainen Campingista ja parkkialueelta

Artukainen Campingistä ja festivaalin parkkialueelta kulkee ilmainen festaribussi Ruisrockin festaribussiasemalle ja takaisin. Bussi on tarkoitettu leirintäalueella majoittuville sekä parkkialuetta käyttäville. Bussi kulkee nonstop-periaatteella festivaalin aukioloaikojen mukaisesti.

Polkupyörällä

Polkupyörällä pääset ajamaan festivaalialueelle opasteiden mukaisesti Ruissalon puistotien kevyen liikenteen väylää pitkin. Pyörät jätetään pääportin tuntumassa sijaitsevaan valvottuun polkupyöräparkkiin. 

Pyöräparkin hinta on 4 € / päivä tai 10 € / kolme päivää. Lippuja pyöräparkkiin voi ostaa Ruiskioskilta tai pyöräparkin porteilta.

Festivaaliviikonloppuna useita tuhansia ihmisiä on liikkeellä yhtä aikaa Ruissalon saarella ja matkalla keskustaan. Olethan siis tavallistakin varovaisempi liikenteessä!

Turun paikallisliikenteen bussilla

Jos haluat liikkua Turussa ja lähiympäristössä festivaaliviikonloppuna, Turun seudun joukkoliikenteen bussiaikataulut ja pysäkkitiedot löydät Föli-reittioppaasta. Fölistä löytyvät myös lähikuntiin, kuten Naantaliin, Paimioon ja Kaarinaan, kulkevien bussien tiedot.

Huom. Turun paikallisliikenteen liput eivät käy festaribusseissa.

 

 

Taksilla

Festivaalialueen lähin taksitolppa sijaitsee festaribussiasemalla Ruissalon sillan kupeessa. Turun taksin tilausnumero on 02-10041.

Lähellä Pahanniemen siltaa, Helenan kahvion parkkipaikalla on käytössä pysähdyspaikka, johon voi tuoda ja josta voi noutaa festivaalivieraita. Osoite on Tuontiväylä 2. Väylälle pääsee kääntymään vain Pansion suunnasta.

Saapuminen esteettömästi

Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua festivaalille. Alueelle saapumista helpottavat esteetön sisäänkäynti ja mahdollisuus invapysäköintiin, johon on haettava lupa etukäteen. Lue lisää saavutettavuudesta.

 

Majoitus

Festivaaliviikonloppuna Turku täyttyy jälleen ääriään myöten. Ruisrockin järjestäjät sekä yhteistyökumppanit tarjoavat erilaisina majoitusvaihtoehtoina hotelli-, koulu- ja leirintäaluemajoitusta. Suosittelemme varaamaan majoituspaikan hyvissä ajoin kevään aikana.

Artukainen Camping

Ruisrock-festivaalin oma leirintäalue Artukainen Camping sijaitsee Gatorade Centerin ja Messukeskuksen läheisyydessä osoitteessa Artukaisten kiitotie. Festivaalialueelta on noin 6,5 kilometrin matka Artukaisiin. Leirintä aukeaa festariviikon torstaina 5.7. klo 18 ja sulkeutuu maanantaina 9.7. klo 12. Leirinnän ja festaribussiaseman välillä kulkee leirinnän asiakkaille ilmainen festaribussi, joka alkaa kulkea tuntia ennen festivaalialueen porttien avautumista.

Huomioithan, että

  • leiriytyminen on sallittu ainoastaan virallisella leirintäalueella, ja leirintäalue on tarkoitettu vain Ruisrockin kävijöille. Leiriytyjillä on oltava festivaalilippu, joka tarkastetaan saapumisen yhteydessä.
  • leirintälippu vaihdetaan saapumisen yhteydessä rannekkeeseen.
  • ostaessasi leirintälippusi ennakkoon varmistat paikkasi leirintäalueella koko festivaaliviikonlopun ajaksi. Voit siis saapua leirintään minä päivänä tahansa.
  • jos leirintäalue on myyty loppuun, et voi enää ostaa lippua edes sellaiseen telttaan, joka on jo alueella. Ostathan siis koko telttaseurueesi liput kerralla!
  • asuntoautolla saapuvien tulee ostaa leirintälipun lisäksi autolle asuntoautopaikkalippu. Yhtä asuntoautoa kohti riittää siis yksi asuntoautopaikkalippu, mutta jokaisella asuntoautossa yöpyvällä tulee olla oma lippu leirintään.
  • leirintälippu on henkilökohtainen ja nimetty. Mikäli haluat muuttaa nimen lippuun, ota yhteys Tiketin asiakaspalveluun sähköpostitse info@tiketti.fi. Nimen muutoksesta peritään Tiketin palvelumaksu.
  • Artukainen Campingissä ei ole määritelty kokoa teltalle. Jätäthän suurimmat telttarakenteet kuitenkin kotiin. Erillisiä huvitelttoja, telttakatoksia tai paviljonkeja ei saa rakentaa telttojen päälle.

Artukainen Campingin liput

Artukainen Campingin liput ovat myynnissä Tiketissä.

  • Leirintälippu 45 €/hlö
  • Asuntoautopaikka 30 € (huom. jokaisen yöpyjän on ostettava lisäksi leirintälippu)

Artukainen Campingin liput ovat henkilökohtaisia ja nimettyjä, ja Tiketti perii nimenmuutoksesta palvelumaksun. 

Saapuminen Artukainen Campingiin

Artukainen Camping sijaitsee Gatorade Centerin (entinen Turkuhalli) ja Messukeskuksen läheisyydessä Turun Artukaisissa, osoitteessa Artukaisten kiitotie. Seuraa matkalla Artukainen Camping -kylttejä.

Turun keskustasta pääset Artukainen Campingin läheisyyteen Kauppatorilta busseilla 12, 32 ja 61. Bussit 32 ja 61 pysähtyvät myös Turun rautatieasemalla. Aikataulut ja tarkat pysäkkitiedot löydät Föli-reittioppaasta.

Kulkeminen Artukainen Campingistä festivaalille

Artukainen Campingistä kulkee festaribussi Ruissalon festaribussiasemalle ja takaisin leirintään. Festaribussiasemalta on vajaan kahden kilometrin kävelymatka festivaalialueelle.

Henkilöautojen pysäköinti

Artukainen Campingin vieressä on henkilöautojen pysäköintialue, joka on avoinna leirintäalueen aukioloaikoina torstaista maanantaihin. Pysäköinti maksaa 5 € / pysäköintikerta.

Autossa yöpyminen ja auton tuominen leirintäalueelle on turvallisuussyistä kielletty.

Asuntoautot

Artukainen Campingissä on asuntoautoille oma alueensa, jonne voi saapua ainoastaan rekisteröidyillä asuntoautoilla. Tilanpuutteen vuoksi alueelle ei voi tuoda asuntovaunua. Valitettavasti emme voi tarjota sähköä asuntoautoihin.

Asuntoautoalue sijaitsee aivan telttaleirinnän kyljessä, mutta teltan pystyttäminen itse asuntoautoalueelle ei ole mahdollista. Kaikki leirintäalueen palvelut ovat kuitenkin asuntoautolla saapuvien käytössä. Jokaiselle asuntoautossa yöpyvälle on lisäksi ostettava oma leirintälippu. Huomioithan, että mikäli poistut asuntoautolla alueelta, veloitamme uuden asuntoautopaikkamaksun saapuessasi takaisin.

Artukainen Campingin palvelut

Leirintäalueella palvelevat ympäri vuorokauden Artukaisten elintarvikekioski, narikka, info sekä ensiapu- ja löytötavarapiste. Lähin kauppa ja käteisnostomahdollisuus ovat noin 15 minuutin kävelymatkan päässä leirinnästä.

Sisäsuihkuja voi käyttää Gatorade Centerin pukuhuonetiloissa PE 9.00–12.00, LA–SU 8.00-16.00 ja MA 9.00–11.00.

Ilmaiset suihkut ovat leiriytyjien käytössä aamusta iltaan. Sauna lämpiää leirintäalueella perjantaista sunnuntaihin aamupäivisin.

Artukainen Campingissä on oma grillausalue, joka palvelee koko festivaalin ajan.

Leiriytyjillä on käytössään ilmainen kännykän latauspiste Artukaisten elintarvikekioskin läheisyydessä. Piste on asiakkaiden käytössä koko leiriytymisen ajan. Lataaminen tapahtuu omalla vastuulla.

Beauty Bar by Hiusmuotoilua tunteella tarjoaa leirintäalueen asiakkaille kampaamopalveluita perjantaista sunnuntaihin klo 10–15. Hiukset saa pikakampauksella festarikuntoon pientä maksua vastaan.

Bloks-jääpalakärry myy jääpaloja Artukainen Camping -alueella perjantaista sunnuntaihin klo 9–17.

Turun kaupungin leirintäalue Saaronniemessä

Ruissalon saaren päässä, Saaronniemessä, sijaitsee toinen leirintäalue Ruissalo Camping, jota ylläpitää Turun kaupunki. Ruisrock ei vastaa Ruissalo Campingin toiminnasta – kysymykset ja palautteet kannattaa osoittaa siis suoraan Ruissalo Campingiin. Tiedustelut puhelimitse (02) 262 5100 tai sähköpostitse ruissalo.camping@turku.fi.

 

Koulumajoitus

Rauhallista sisämajoitusta kaipaavien kannattaa tutustua koulumajoitukseen, jota TuTo järjestää festivaaliviikon torstaista maanantaihin eri kouluissa Turussa. Viimeistään 1.7. mennessä tehtyjen ja maksettujen varausten hinta on 15 euroa/yö/hlö. Tämän jälkeen hinta on 17 euroa yöltä.

 

Hotellipaketit

Hotellipaketit on loppuunmyyty.

Saavutettavuus

Ruisrockin lähtökohtana on, että jokaisella on mahdollisuus osallistua festivaalille mahdollisimman esteettömästi. Haluamme, että jokainen voi nauttia Ruisrockista!

Saapuminen festivaalialueelle

Festivaalialueelle voi kulkea kävellen ja pyörällä. Festivaalibussit ja taksit ajavat festaribussiasemalle, joka sijaitsee noin kahden kilometrin päässä festivaalialueesta, Ruissalon sillan kupeessa. Polkupyöräparkki löytyy pääportin tuntumasta.

Esteettömästi festivaalialueelle pääsee invataksilla tai hakemalla henkilökohtaista pysäköintilupaa esteettömälle pysäköintialueelle. Sekä invataksien pysähtymispiste että esteettömät pysäköintipaikat sijaitsevat noin 400 metrin päässä esteettömältä sisäänkäynniltä. Ohjeet pysäköintiluvan hakemiseen löydät alempaa. Mikäli sinulla on tilapäinen liikuntarajoite, ole yhteydessä osoitteeseen saavutettavuus@ruisrock.fi.

Suosittelemme invataksin tilaamista etukäteen sekä meno- että paluumatkaksi. Liikkuminen saareen ja saaresta pois on tavallista hitaampaa festivaaliviikonloppuna. Ruuhkat ovat suurimmillaan perjantai- ja lauantaiyönä klo 01.00–03.00. Suosittelemme tilaamaan taksin ruuhka-ajan ulkopuolelle.

Uutena saavutettavuuspalveluna Ruisrockista kulkee tänä vuonna maksuton inva-shuttle. Inva-shuttle lähtee esteettömältä parkkialueelta ja kuljettaa asiakkaat Turun keskustaan osoitteeseen Maariankatu 1. Taksiasema sijaitsee noin 100 m päässä. Palvelu on tarkoitettu vain saavutettavuuspalveluiden käyttäjille ja heidän avustajilleen. Huomioi, että inva-shuttleen mahtuu rajallinen määrä asiakkaita. Kyytiin voidaan ottaa kerrallaan kaksi pyörätuolia ja 8–10 matkustajaa.

Inva-shuttlen lähtöajat:

  • pe 6.7. klo 22, 23, 00, 01, 03, 04
  • la 7.7. klo 22, 23, 00, 01, 03, 04
  • su 8.7. klo 21, 22, 23, 00, 01

Esteetön pysäköintipaikka

Esteetön pysäköintialue sijaitsee noin 400 metrin päässä esteettömältä sisäänkäynniltä. Asfalttipintaisella pysäköintialueella on rajattu määrä esteettömiä autopaikkoja. Esteetöntä autopaikkaa voi hakea Trafin/poliisin myöntämällä vammaisen pysäköintiluvalla.

Huomaathan, että pysäköintipaikkaa on haettava Ruisrockilta etukäteen paikkojen rajallisuuden vuoksi. Ilman Ruisrockin myöntämää henkilökohtaista pysäköintilupaa ei pysäköintialueelle pääse.

Hakuaika Ruisrockin esteettömälle pysäköintipaikalle on 1.5.–18.6. Luvat postitetaan 20.6. mennessä.

Voit hakea esteetöntä pysäköintipaikkaa täältä. Mikäli tarvitset lisätietoja pysäköintipaikan hakemisesta, voit ottaa yhteyttä osoitteeseen saavutettavuus@ruisrock.fi.

Esteetön sisäänkäynti

Festivaalialueelle pääsee kulkemaan pääportista sekä erillisestä, esteettömästä sisäänkäynnistä. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee noin 400 metrin päässä esteettömiltä pysäköintipaikoilta. Reitti esteettömälle sisäänkäynnille on asfalttia ja kovapohjaista hiekkatietä. Sisäänkäynnillä tehdään turvatarkastus, luetaan festivaaliliput elektronisesti ja noudatetaan yleisiä festivaaliohjeistuksia.

Esteetöntä sisäänkäyntiä voivat käyttää näkö- ja kuulovammaiset, tilapäisesti liikuntarajoitteiset sekä henkilöt, joiden liikuntakyky on rajoittunut fyysisen vamman tai kehitysvamman takia. Avustaja voi kulkea esteettömästä sisäänkäynnistä yhdessä avustettavan kanssa. Raskaus ei ole peruste käyttää Ruisrockin saavutettavuuspalveluita.

Avustaja

Avustaja pääsee maksavan avustettavan seurassa ilmaiseksi alueelle. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla on kotikunnan tai muun tahon myöntämä saattajakortti tai avustajan tarpeen osoittava lääkärintodistus.

Avustaja ei tarvitse erillistä lippua eikä hän saa ranneketta, vaan hänen tulee kulkea joka päivä avustettavan henkilön kanssa samaan aikaan festivaalialueelle. Muiden kuin avustajan ei ole mahdollista kulkea avustettavan henkilön seurassa esteettömästä sisäänkäynnistä.

Avustajan maksuton sisäänpääsy koskee vain tavallisia Ruisrock-lippuja. Jos avustettavalla on VIP- tai Ruisrock+-lippu, avustajalla on oltava samoihin palveluihin oikeuttava oma lippu. Tämä johtuu siitä, että lippuun sisältyy maksullisia palveluita. VIP-palvelut eivät ole kokonaisuudessaan esteettömiä, sillä vesibussi ei ole täysin esteetön, ja VIP-alueen maasto voi olla paikoin vaikeakulkuinen.

Lounais-Suomen avustajakeskuksesta voi myös varata itselleen henkilökohtaisen avustajan 7 euron kulukorvausta vastaan. Lisätietoja ja varaukset puhelimitse numerosta 02-251 8549.

Festivaalialue

Festivaalialueen maasto

Ruisrock järjestetään Turun Ruissalon luonnonsuojelualueella, ja alue on suurimmaksi osaksi puisto- tai peltomaastoa. Osa alueen maastosta on epätasaista, mutta lähes koko festivaalialueen kiertää asfaltoitu tai kovahiekkainen kulkuväylä. Asfaltoitu tie kulkee Niittylavan edustan kautta rantaan. Rannalla asfalttitie muuttuu kovaksi hiekkapohjaiseksi kulkuväyläksi. Festivaalialueella sijaitsee myös ranta, joka on maastoltaan osittain pehmeää hiekkaa.

Katsomokorokkeet

Neljän isoimman lavan läheisyydessä sijaitsee katsomokoroke. Tarkat sijainnit näet saavutettavuuskartasta, joka julkaistaan lähempänä festivaalia. Korokkeet ovat 60 cm korkeudella maasta ja niihin on loiva luiska. Jokaisella korokkeella on yleisavustajia, jotka voivat tarvittaessa auttaa korokkeelle nousussa. Korokkeilla on lisäksi penkki. Avustaja pääsee avustettavan kanssa korokkeelle, mikäli siellä on tilaa.

Yleisavustajat

Yleisavustajat palvelevat festivaalikävijöitä erityisesti saavutettavuuteen liittyen, ja heidät löytää katsomokorokkeilta. He ovat Avustajakeskuksen koulutettuja vapaaehtoisia, jotka auttavat mm. liikkumisessa, katsomokorokkeelle pääsyssä ja esteettömän wc:n lukon avauksessa.

Esteettömät wc:t

Ympäri festivaalialuetta on sijoitettu kuusi esteetöntä wc:tä. Vessoista neljä ovat katsomokorokkeiden vieressä ja yksi infopisteen läheisyydessä. VIP-rannekkeella voi käyttää myös Ranta-VIP-alueen esteetöntä sisävessaa. Esteettömät wc:t on lukittu niiden oikean käytön takaamiseksi, ja niiden lähellä kiertävät yleisavustajat avaavat vessojen ovet tarvittaessa.

Myös vessapassin käyttäjät voivat käyttää esteettömiä wc:itä. Lue lisää vessapassista.

Lisätietoja saavutettavuusasioista

Mikäli haluat kuulla lisää festivaalin saavutettavuudesta, voit ottaa yhteyttä osoitteeseen saavutettavuus@ruisrock.fi. Festivaalialueella ollessasi voit kääntyä infopisteiden henkilökunnan tai yleisavustajien puoleen.

Saavutettavuuden kehittäminen

Ruisrock pyrkii parantamaan saavutettavuuttaan vuosi vuodelta. Viime vuonna olimme mukana Papunetin Musiikki kuuluu kaikille -hankkeessa, ja vuonna 2012 olemme sitoutuneet kymmeneen saavutettavuuslupaukseen, joita kehitämme jatkuvasti.

Saavutettavuuslupaukset

  • Rakennamme esteettömät katsomokorokkeet kaikille isoille lavoille.
  • Lisäämme valaistusta festivaalialueella.
  • Lisäämme festivaalialueiden inva-wc:iden määrää.
  • Parannamme mahdollisuuksia saapua festivaalille järjestämällä esteettömän parkkipaikan sekä selkeyttämällä sisäänpääsykäytäntöjä.
  • Lisäämme festivaalialueen levähdyspaikkoja.
  • Hankimme yleisavustajia auttamaan festivaalikävijöitä erityisesti saavutettavuuteen liittyen.
  • Parannamme viestinnän saavutettavuutta tekemällä Ruisrockin nettisivuille selkokieliset sivut.
  • Koulutamme henkilökuntamme entistä tietoisemmaksi saavutettavuudesta.
  • Viestimme saavutettavan festivaalin käytännöistä entistä tehokkaammin ja informatiivisemmin.
  • Lupaamme ottaa huomioon saavutettavuuden Ruisrockissa myös tulevina vuosina.

Saavutettavuustyö on pitkäjänteistä, ja meille järjestäjille on tärkeää kehittää sitä jatkossakin. Mikäli sinulla on palautetta tai kehitysehdotuksia Ruisrockin saavutettavuudesta, ota yhteyttä osoitteeseen saavutettavuus@ruisrock.fi.

Festari-info

Infopiste

Ruisrockin infopiste palvelee festivaalikansaa erilaisissa kysymyksissä Niityllä. Infopisteeltä jaetaan käsiohjelmia ja ilmaisia Howard Leight -korvatulppia. 

Narikka

Ruisrockin narikka sijaitsee pääportilla. Sinne voi jättää ylimääräiset varusteet talteen. Narikassa voit käydä myös festarin aikana alueelta käsin. Narikkamaksu on 3 euroa € ja käynti narikalla 1 €euro.

Narikkaan jätetyt tavarat saat takaisin ainoastaan narikkalappua vastaan. Järjestäjä ei ole vastuussa narikkalapun katoamisesta tai siitä aiheutuvista seurauksista.

Narikasta löytyy myös alkometri, 2 euroa/puhallus.

Puhelinnumero: 041 796 4940

Löytötavarat

Löytötavarat toimitetaan festivaalin narikkaan, josta niitä voi tiedustella festivaalin aikana. Puhelintiedustelut löytötavaroista numerosta 041 796 4940 festivaalin aukioloaikoina (pe 13-03, la klo 13-03 ja su klo 13-00). Festivaalin jälkeen löytötavaroita voi kysellä Suomen löytötavarapalvelusta.

Kännykän latauspisteet

Festivaalialueella on kaksi kännykän latauspistettä, Niityllä ja Rannalla. Lataus tapahtuu omalla laturilla.

Pankkiautomaatti ja korttimaksaminen

Festivaalialueelta ei löydy pankkiautomaattia. Anniskelualueilla ja festivaalin omissa ravintoloissa maksuvälineenä käyvät yleisimmät maksukortit. Myös käteistä voi halutessaan varata mukaan.

Ympäristö

Ruisrock järjestetään Ruissalon saaressa, joka on valtaosaltaan luonnonsuojelualuetta. Alueen monipuolisessa ja arvokkaassa luonnossa pesii monia harvinaisiakin lintulajeja ja nisäkkäitä rikkaan kasviston ympäröimänä. Ruisrockille on tärkeää pitää huolta Ruissalon luonnosta, ja pyrimme luomaan puitteet, joissa jokainen juhlija voi pienellä vaivannäöllä auttaa tässä tärkeässä työssä.

Ruisrock liittyi kesällä 2016 Ekokompassi-ympäristöjärjestelmään, jonka avulla festivaali suunnittelee ympäristötyöstään entistä kestävämpää. Ekokompassi tarjoaa työkalut, joilla edistämme muun muassa ympäristönsuojelua ja ilmastonmuutoksen torjuntaa ja kannamme vastuuta festivaalin ympäristövaikutuksista.

Vinkkejä ympäristöystävällisempään festarointiin

  • Ota festarille mukaan mahdollisimman vähän pakkauksia ja tavaraa. Käytä kestopakkauksia tai ainakin kierrätettävistä materiaaleista valmistettuja pakkauksia.
  • Lajittele jätteesi alueella roska-astioihin. Älä heitä roskia luontoon.
  • Ota mukaan oma vesipullo. Pulloja voi täyttää alueen useissa vesipisteissä päivän aikana.
  • Hyödynnä pantit anniskelualueilla. Älä heitä tölkkejä tai pulloja roskiin.
  • Alueella on useita satoja käymälöitä – käytäthän niitä!

Kaikki ruokamyyjät käyttävät vain maatuvia kertakäyttöastioita. Voit siis heittää ruoantähteet astioineen ruskeisiin biojäteastioihin, joita löytyy ruokailualueiden läheisyydestä. Kierrätyspisteillä voit kierrättää muovipakkaukset, metallin, lasin, pahvin, kartongin, paperin, alumiinitölkit ja muovipullot. Näiden ulkopuolelle jäävää, polttokelpoista jätettä varten alueelta löytyy yli sata jäteastiaa.

Anniskelualueilla on käytössä 1 euron pantti alkoholijuomille. Juomaa ostettaessa tölkistä maksetaan pantti, jonka saa takaisin, kun tölkin palauttaa. Näin saamme suurimman osan tölkeistä kierrätykseen ja vältämme turhaa jätettä.

Turvallisuus

Meille on ensiarvoisen tärkeää, että kävijämme pystyvät nauttimaan festivaalin riemuista viihtyisässä ja turvallisessa ympäristössä.

Ruisrockin kävijöiden turvallisuudesta huolehtii monisatapäinen joukko järjestyksenvalvojia, joiden lisäksi alueella on tapahtuman aikana runsaasti poliisi- ja pelastusviranomaisia. Turvallisuusjärjestelyt ulottuvat myös festivaalialueen ulkopuolelle niille reiteille, joita pitkin Ruisrockin yleisö saapuu Ruissalon Kansanpuiston festivaalialueelle.

Ruisrockin kävijänä voit osaltasi vaikuttaa tapahtuman turvalliseen ja mukavaan sujumiseen saapumalla paikalle hyvällä fiiliksellä ja pitämällä huolta itsestäsi ja kanssajuhlijoista. Mikäli tapahtuman aikana mikä tahansa huolettaa sinua tai näet tai koet mielestäsi jotain epäilyttävää, voit aina kääntyä kenen tahansa työntekijämme puoleen.

Turvallisuusohjeita

  • Noudata aina järjestyksenvalvojien antamia ohjeita.
  • Pidä huolta itsestäsi ja ystävistäsi.
  • Muista nauttia alkoholittomia nesteitä varsinkin helteellä. Vesipullosi voit täyttää alueen lukuisilla vesipisteillä.
  • Kunnioita Ruissalon asukkaiden kotirauhaa. Älä mene pihoihin tai niiden läheisyyteen.
  • Kaikenlainen tulenteko festarialueella on kiellettyä.
  • Noudata opasteita ja merkittyjä reittejä. Kävelijöille ja pyöräilijöille on varattu omansa.
  • Valitse festarivarusteet sään mukaan. Huomioi, että lämpötila voi laskea illalla huomattavasti.

Turvatarkastus ja lipuntarkastus

Festivaaliviikonloppuna alueelle johtavalle Rantapromenadille pääsevät kävelemään vain Ruisrockin kävijät. Liput tarkastetaan Rantapromenadin alussa Ruissalon sillan jälkeen, eikä Rantapromenadille siis pääse ilman festivaalilippua. Turvatarkastus tehdään festivaalin porteilla, jossa myös liput tarkastetaan vielä elektronisesti. Pidä siis lippusi tallessa!

Ruisrockin pääportilla järjestyksenvalvojat tekevät kaikille turvatarkastuksen ja ottavat kielletyt esineet pois. Järjestyksenvalvojat tekevät lopullisen päätöksen siitä, onko esinettä turvallista tuoda festivaalialueelle. Jätä kotiin esineet, joista voi koitua selvää vaaraa.

Turvatarkastuksen yhteydessä pääsyliput tarkastetaan elektronisesti. Festivaalilippua ei vaihdeta rannekkeeseen, ja lipulla pääsee sisään vain kerran päivässä!

Kielletyt esineet ja aineet

Festivaalialueelle ei saa tuoda alkoholia, huumausaineita, lasipulloja, ampuma- ja teräsaseita eikä minkäänlaisia vahingoittamiseen tarkoitettuja välineitä, monitoimityökaluja, räjähteitä, ilotulitteita, soihtuja, laserosoittimia, valotikkuja ja aerosoleja (esim. hiuslakka).

Myöskään sateenvarjoja ei saa tuoda alueelle, joten ota varjon sijaan mukaan sadetakki. Kertakäyttösadetakkeja myydään festivaalin infopisteessä.

Lastenrattaita ja retkituoleja ei saa tuoda festivaalille, jotta liikkuminen alueella olisi mahdollisimman sujuvaa. Jalkoja pääsee lepuuttamaan ravintola- ja ruokailualueilla, ja viltin voi toki levittää sopivaan kohtaan. Rockfestivaali ei ole sopiva paikka lemmikkieläimille.

Alkoholi, pullot ja omat eväät

Alkoholin tuominen festivaalialueelle on kielletty. Kielto koskee myös alkoholittomia oluita, siidereitä ja vastaavia virvokkeita, joita on hankala nopeasti erottaa alkoholillisesta versiosta. Festivaalialueelta löytyy viini- ja kuohuviinibaarit, erikoisolutbaari ja lukuisia anniskelualueita, jotka myyvät olutta, siideriä, lonkeroa ja muita juomia sekä alkoholittomia virvokkeita. Alueilla on myös A-oikeudet. Anniskelualueiden ikäraja on 18 vuotta. Varaa mukaasi virallinen henkilöllisyystodistus.

Alueelle saa tuoda yhden alkoholittoman juomapullon, -tölkin tai pahvisen juomapakkauksen. Tuo siis mukanasi vain yksi juoma. Jos tuot pullon, sen tulee olla väritöntä, läpinäkyvää muovia. Juoman on oltava avaamaton, ja kooltaan se saa olla enintään 1,5 litraa. Rajoitus on tehty sujuvoittamaan turvatarkastusta.

Avaamattoman juoman lisäksi saat tuoda avattuja tyhjiä juomapulloja alueelle, kunhan ne eivät ole lasia. Älä kuitenkaan tuo tyhjiä alkoholipulloja festivaalialueen panttijärjestelmän vuoksi. Muuten tyhjät pullot voivat olla väriltään ja kooltaan millaisia tahansa. Festivaalialueella on useita vesipisteitä, joissa voit täyttää pulloasi pitkin viikonloppua.

Sähkötupakan nesteitä voi tuoda alueelle avaamattomissa pakkauksissa, joiden sisällön tunnistaa helposti.

Voit pakata omat eväät mukaan festivaalille, kunhan jätät lasiset astiat kotiin. Terävien ruokailuvälineiden tuonti alueelle on kielletty. Huomioi myös, että avotulen teko on kielletty festivaalialueella.

Tupakointi

Tupakointi on kiellettyä lavojen edustoilla konserttien aikana. Festarialueelle on merkitty erikseen tupakointialueita, joilla tupakointi on sallittua. Kaikki alueella olevat tupakointirajoitukset koskevat myös sähkötupakkaa.

Uiminen

Ruisrockin festarialueella on mahtava uimaranta. Yksin tai päihtyneenä pulikoiminen ei kuitenkaan ole turvallista, joten kehotamme uimaan seurassa ja selvin päin. Uimarantaa valvovat järjestyksenvalvojat ja Turun Meripelastusseura.

Ruuhkatilanteet ja "crowd surfing"

Jos tunnet olosi epämukavaksi ihmisruuhkassa, vältä lavan edustoja ja muita ruuhkaisia paikkoja. Jos kuitenkin joudut ihmispaineeseen, ota rauhallisesti. Älä vastusta painetta, vaan liiku massan mukana. Pyri pois ruuhkasta ihmisjoukon hajaantuessa. Pyydä vieruskaverilta apua tarvittaessa. Pidä muut festivaalikävijät mielessä juhlahumussakin.

Kuten kaikilla suurilla festivaaleilla, myös Ruisrockissa niin sanottu crowd surfing on kielletty. Tämän kiellon tarkoitus on välttää lavojen edustojen ruuhkautumista ja vaaratilanteita. Myöskään kaverin olkapäille ei saa nousta.

Ensiapu ja sairaanhoito

Festivaalialueella on SPR:n koulutetun henkilökunnan ylläpitämä ensiapupiste, jossa hoidetaan festarivieraiden kolhut ja haaverit. Piste on avoinna koko festarin ajan. Alueella kiertää myös ensiapupartioita. Avun tarpeessa lähesty ketä tahansa ensiapu- tai turvallisuushenkilöä.

Yleinen hätänumero on tuttu 112, josta apua on myös välittömästi saatavissa.

Poliisi

Ruisrockin omien turvamiesten ohella myös Turun poliisi on tavattavissa festivaalialueella ja sen lähiympäristössä.

Ympäristö

Ruisrock järjestetään upeassa Ruissalon kansanpuistossa, joka on pitkälti luonnonsuojelualuetta. Sen varjelemisessa festivaalin kävijät ovat avainasemassa. Vie mennessäsi se, mitä toit tullessasi! Festivaalialueelta löytyy roskiksia ja kierrätyspisteitä roskia varten. Lue lisää Ruisrockin ympäristötyöstä.

Melu

Muista suojata kuulosi. Korvatulppia saa infopisteiltä ja alueella kiertäviltä infohenkilöiltä.

Video- ja valokuvaaminen

Ruisrockissa saa video- ja valokuvata erilaisilla laitteilla. Järjestelmäkamerat, Gopro-tyyppiset kamerat, tabletit ynnä muut ovat sallittuja, kuten myös selfie-tikut. Dronet on kuitenkin turvallisuussyistä kielletty.

Muistathan kunnioittaa muiden festivaalikävijöiden yksityisyyttä, kun julkaiset kuvia netissä. Festivaalilla pätevät samat säännöt kuin muillakin julkisilla paikoilla kuvatessa – hyvillä tavoilla, muiden kunnioittamisella ja maalaisjärjellä päästään pitkälle. Järjestyksenvalvojilla on myös oikeus kieltää kuvaaminen tietyissä tilanteissa esimerkiksi artistin pyynnöstä keikalla.

Ruiskioski

Tänä vuonna Ruiskioski sijaitsee uudessa paikassa Kristiinankadulla, Hansan kivijalassa Turun keskustassa. Kioski avataan 25.6.

Kioski toimii infopisteenä, josta saa vastauksia Ruisrock-aiheisiin kysymyksiin. Luvassa on myös ohjelmaa työpajoista esityksiin. Kioskilta voi lisäksi ostaa ennakkoliput festaribussiin ja pyöräparkkiin. 

Ruiskioski on avoinna:

  • ma–su klo 11––19
  • perjantaina 6.7. klo 9–20
  • lauantaina 7.7. klo 9–20

Yhteystiedot

Festivaalitoimiston tavoitat helpoiten osoitteesta ruisrock@ruisrock.fi.

Puhelin: 044-966 13 84

WhatsApp (arkisin klo 10–16): 044-966 13 84

Email: etunimi@ruisrock.fi

Toimitusjohtaja
Juhani Merimaa

Promoottori
Mikko Niemelä

Vastaava tuottaja 
Piia Lääveri

Tuotantopäällikkö
Matti Laukko

Kumppanuuspäällikkö
Annakaisa Anttila

Tuottaja (alue)
Sam Böök

Tuottaja (backstage)
Gabriela Campos

Tuottaja (kumppanit)
Sini Jaatinen

Tuottaja (myyjät)
Satu Kankaristo

Tuottaja (akkreditointi)
Alexa Leroux (list@ruisrock.fi)

Tuottaja (taide)
Ilona Numminen

Tuottaja (saavutettavuus)
Sara Sarkkinen

Tuottaja (alue)
Elina Tamminen

Talkoovastaava
Veera Tarvonen

Talkookoordinaattori
Elina Nieminen (nieminen@ruisrock.fi)

Tiedottaja
Kiira Koskela

Graafikko
Jesse Tielinen

Viestintäassistentti
Carita Lehti

Ruisrockin järjestää
Vantaan Festivaalit Oy
Urho Kekkosen katu 4––6 B, 5. krs
00100 Helsinki FINLAND

Ruisrockin toimiston yhteystiedot
Email: ruisrock@ruisrock.fi

Vantaan Festivaalit Oy:n hallitus
Juhani Merimaa, Tapio Nousiainen, Ari Salonen

Löytötavarat festivaalin jälkeen:
Suomen Löytötavarapalvelu
Kauppakeskus Länsi1, Viilarinkatu 5, 20320 Turku
www.loytotavara.net